Like a Cloud

Ootte kaikki varmaan kuullu sen biisin, joka menee suunnilleen näin.

"Jos mä oon oikee, miks kadulla mun läpi ihmiset kävelee?/jos mä oon oikee miksen muista omaa nimeänikään?"
   Mulla on ollu sama fiilis tosi pitkään. Musta on tuntunu siltä, että oon ilmaa kaikille jotka on mun ympärillä. Että kaikki on jossain ja mulle ei oo ees kerrottu, että jotain tapahtu. Ja mää puhun ihan mun parhaiten kavereitten tasolla tapahtuvasta ignooramisesta. Mulle on välillä tullu ihan vitun huono olo siitä. Tuntuu ku mut ois käytetty loppuun ja hylätty niinkun, joku patteri. Ensin musta imetään energiaa ja sit kun kaikki energia on loppu, mut heitetään menemään. Eikä kukaan muista, että oon olemassa.

Yllätys yllätys se oli vaan siitä kiinni, että saan silmäni auki.

Ja se tapahtu viime Keskiviikkona. Olin seuriksella ja meillä oli iltahartaus, yht'äkkiä mun kaveri, joka istu mun vieressä nojas mun olkapäähän ja sillon mää sen tajusin. Sitä vaan vahvisti mun toisen kaverin pitämä motivaatiosaarna musalinjan allasbileissä. Ja tänään olin istumassa iltaa pitkäaikasella kaverillani ja se avas mun simäni lopullisesti.

Oon joillekkin ihmisille korvaamaton. Se on asia, joka on ollu lähes kaikille muille itsestäänselvyys, paitsi mulle. Ja jumalauta oon onnellinen siitä, että tajusin sen. Tänäänkin tapasin uusia hienoja ihmisiä ja se on jtn korvaamatonta, tutustua ihmisiin ja saada uusia kavereita joista välittää ja joiden kanssa nauraa.