Pitkästä aikaa.
Kirjotteleminen on jääny vähä vähemälle viime aikoina, koska kiirettä on pitäny. Koulu, työt, joulu ja niin edelleen. Ajattelin kirjottaa teille tänään päätöksestä, jonka tein jouluna.
Jokaisen ihmisen elämässä tulee vastaan sellasia kohtia, joissa pitää valita mihin uskoo, minkä puolesta taistelee ja seisoo. Joku viisas ihminen on joskus verrannu näitä kohtia tienristeyksiks, joissa valitaan meiän elämän suunta ja toimitaan niin kuin omantunnon arvot suo. Kokemuksesta voin kertoo, että nää paikat onn joskus tuskallisia ja jokainen meistä tekee virheitä.
Seisoin pitkään tienristeyksessä, jossa mietin minkä takia kannattaa jatkaa ja taistella. Ja jouluna se mulle valkeni.
Oltiin joulu yhellä hirsimökillä Seitsemisten kansallispuistossa. Paikalla oli meikäläisen perhe ja läheiset ihmiset. No sielä meidän kanssa oli perhetuttu, n.70 v elämää nähnyt mies. Olin saunassa hänen kanssaan vähän joulun jälkeen ja siinä hetken juteltua aihe siirtyi Ruotsissa asumisen kautta tämän, sanotaan nyt vaikka Juhan (nimi muutettu), elämäntarinoihin.
Henkilökohtasesti tykkään kuunnella kaikenlaisia kokemuksia ja tarinoita vanhemmilta ihmisiltä, koska heillä sitä elämänviisautta kuitenkin riittää. Tarina tuokion aikana selvisi, että Juha on selättänyt kaksi syöpää elämänsä vanhemmilla vuosilla. Näin hänen kasvoillaan kalpean lähes aavemaisen hymyn ja hänen silmissään kyyneleitä. Juhan kerrottua tarinansa seurasi hiljaisuus. Nuppi käski sanomaan jotain fiksua, mutta perisuomalaiseen tapaan en saanut sanottua mitään, jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt sanoa, että hienoa kun olet täällä, tämän jälkeen menin pesulle ja haukkaamaan happea.
Hetken aikaa märehdittyäni asiaa, palasin mielessäni siihen tienristeykseen ja päätin taistella ja jatkaa. Minkäkö puolesta? Tää saataa kuulostaa kliseilseltä, mutta päätin taistella elämän, perheeni ja ystävien puolesta. Maaillman on kylmä ja julma paikka, mutta juuri heidän ansiostaan siitä selvitään.
Heidän ansiotaan minä selvisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti