SE päivä.

Tänään oli se päivä.
Se päivä, jota ootin vähän jännitäen.
Koulupsykiatri.
Tai no, se ei ollu ees paikalla, ku sille oli käyny joku sekaannus aikojen kanssa, joten elämäni ensimmäisen puhelinkonferenssin.
Istuttiin sielä porukoitten ja sossun kanssa ja psyka oli luurin toisessa päässä. Käytiin läpi tilanetta eli mikä olin sielä, mitkä mulla oli fiilikset ja miten koulu oli sujunu.
Ja tähän väliin voin sanoo, että mulla on ihan hyvä fiilis ja se on kokoa ajan paranemaan päin, joten älkää ressatko. Kouluki sujuu suunnilleen niinkun pitääkin.
Mutta takasin asiaan. Sovittiin kallonkutistajan kanssa, että mulla on kaks tarkkailukäyntiä ja sit katotaan jatkotoimenpiteitä jos niitä tarvitaan.
Ja mun on pakko todeta, että mun ennakkoluulot siihen ammattikuntaan on hälvenemässä. Ennen mua ärsytti niissä se, että niille maksetaan siitä et ne kiinnostuis jonkun huolista. Ja se kiinnostuskin olis sellasta, että ne istuu tuolissa ja nyökyttää päätään.
Toivottavasti toi koulun versio ei oo sellanen.